Treenikartiot ovat jokaisen jalkapallojoukkueen harjoitusvälineistön perusta – ilman niitä on vaikea rakentaa toimivaa taitorataa tai merkitä kenttää harjoitusta varten. Tässä artikkelissa käydään läpi, millaisia kartioita ja taitoalueen rakennuspalikoita valmentaja tarvitsee, miten niitä käytetään eri ikäluokissa ja mitkä ovat yleisimmät sudenkuopat varusteita hankittaessa.
Miksi treenikartiot ovat valmentajan tärkein perusväline
Moni aloitteleva valmentaja miettii ensimmäiseksi palloja ja liivejä, mutta kartiot ovat itse asiassa se väline, jota käytetään joka ikisellä harjoituskerralla. Niillä merkitään kentän rajat, rakennetaan pienpelialueita, ohjataan juoksuratoja ja pystytetään maalinpaikkoja ilman varsinaisia maaleja.
Suomessa tämä korostuu erityisesti siksi, että suuri osa harjoituksista pelataan tekonurmikentillä tai salissa, joissa valmiita viivoja ei aina ole käytettävissä juuri sille harjoitukselle mitä ollaan tekemässä. Kartioilla rakennettu taitoalue antaa valmentajalle mahdollisuuden muokata kenttää juuri sen hetken tarpeen mukaan.
Kartiotyypit ja mihin kukin sopii
Perusvälineistö kannattaa rakentaa muutaman erilaisen kartiotyypin varaan, koska yksi malli ei sovi kaikkeen.
Isot tötteröt (yleensä 20–40 cm) toimivat parhaiten kentän rajaamiseen, maalinpaikkojen merkitsemiseen ja pienpelialueiden rakentamiseen. Ne näkyvät hyvin pitkänkin matkan päästä, mikä helpottaa pelaajien orientoitumista.
Merkkikartiot eli litteät, matalat kartiot sopivat taas tarkkuutta vaativiin harjoitteisiin: syöttöharjoitteiden kohteiksi, juoksuratojen merkkeihin tai vaikkapa maalin sivupylväiden korvikkeeksi pienoismaalissa. Ne ovat myös turvallisempia, koska niihin ei kompastu samalla tavalla kuin korkeampiin malleihin.
Pujottelukepit tuovat harjoitteluun pystysuoran esteen, jota tarvitaan erityisesti pallonhallinnan ja vartalonkäännösten harjoittelussa. Ne toimivat hyvin yhdessä kartioiden kanssa esimerkiksi slalom-radoilla.
Treeniportaat (ladders) taas kehittävät askelnopeutta ja koordinaatiota, ja ne ovat oiva lisä alkulämmittelyyn ennen varsinaista pallo-osuutta.
Taitoalueen rakentaminen käytännössä
Taitoalueen ei tarvitse olla monimutkainen ollakseen tehokas. Toimiva perusrata koostuu yleensä kolmesta osasta: lämmittelyosuudesta treeniportailla, tekniikkaosuudesta kartioiden ja pujottelukeppien yhdistelmällä sekä lopuksi pienpelialueesta, joka rajataan isoilla tötteröillä.
Käytännön esimerkki, jonka moni juniorivalmentaja tunnistaa: 8–10-vuotiaiden harjoituksessa kenttä jaetaan neljään pieneen ruutuun merkkikartioilla, ja jokaisessa ruudussa pelataan 2 vastaan 2 -peliä muutaman minuutin jaksoissa. Tämä pitää kosketuksia palloon paljon enemmän kuin yksi iso kenttä koko ryhmälle, mikä on juuri se, mitä nuorimmilla pelaajilla halutaan – enemmän toistoja, vähemmän jonottamista.
Kartioiden väreillä kannattaa myös leikkiä: kun eri harjoitteet tai roolit merkitään eri värein, pelaajat oppivat lukemaan kenttää nopeammin ilman, että valmentajan tarvitsee koko ajan selittää sanallisesti.
Yleinen myytti: mitä enemmän kartioita, sitä parempi harjoitus
Monella seuralla on varastossa satoja kartioita, mutta se ei automaattisesti tarkoita parempaa harjoittelua. Yleinen väärinkäsitys on, että laajat ja monimutkaiset radat kehittävät pelaajaa enemmän kuin yksinkertaiset harjoitteet.
Todellisuudessa moni tutkimuksiinkin nojaava harjoitteluoppi korostaa päinvastaista: yksinkertainen, toistettava rata, jossa pelaaja saa paljon suorituksia peräkkäin, kehittää taitoa tehokkaammin kuin kartioviidakko, jossa suurin osa ajasta kuluu radan hahmottamiseen. Kokenut valmentaja käyttää usein samaa 6–8 kartion perusrataa viikosta toiseen ja vaihtaa vain vaikeustasoa tai nopeutta.
Kuinka paljon kartioita seura tarvitsee
Määrä riippuu ikäluokasta ja harjoitusryhmän koosta. Suomen Palloliiton (SPL) Tähti- ja Lapio-merkkijärjestelmän mukaisesti eteneville juniorijoukkueille riittää usein:
Alle 10-vuotiaat: 20–30 merkkikartiota ja 10–15 isoa tötteröä pienpelialueiden rakentamiseen.
10–14-vuotiaat: 40–50 kartiota, joukossa sekä isoja että matalia, sekä muutama setti pujottelukeppejä teknisiin harjoitteisiin.
Yli 15-vuotiaat ja aikuiset: kartiomäärä voi olla pienempi, mutta mukaan kannattaa ottaa treeniportaat ja nopeusanturit, kun harjoittelussa siirrytään enemmän fysiikka- ja nopeuspainotteiseen suuntaan.
Kesäkaudella (touko–lokakuu) ulkokentillä tarvitaan yleensä enemmän kalustoa suurempien alueiden rajaamiseen, kun taas talvikaudella salissa pelattavassa futsalissa ja talvifutiksessa pienempi, kevyempi kartiosetti riittää hyvin ahtaammassa tilassa.
UKK
Kuinka monta kartiota tarvitaan yhden joukkueen harjoituksiin?
Yhden joukkueen viikoittaisiin harjoituksiin riittää yleensä 30–50 kartion perussetti, johon kuuluu sekä isoja tötteröitä että matalia merkkikartioita. Määrä kannattaa mitoittaa suurimman harjoitusryhmän mukaan, ei keskimääräisen.
Kestävätkö halvat kartiot ulkokäytössä?
Riippuu materiaalista. Ohuesta muovista valmistetut kartiot haurastuvat nopeasti pakkasessa ja auringossa, joten ulkokäyttöön kannattaa valita paksumpaa muovia olevia malleja, vaikka ne maksaisivat hieman enemmän.
Sopivatko samat kartiot sekä ulko- että sisäharjoituksiin?
Suurin osa kartioista toimii molemmissa, mutta salikäytössä kannattaa suosia kevyempiä ja pehmeämpiä malleja, jotka eivät vahingoita lattiaa tai aiheuta vaaraa liukastilanteissa.
Yhteenveto
Treenikartiot ja niistä rakennettavat taitoalueet ovat halvin ja käytetyin osa jalkapallojoukkueen varustevalikoimaa, mutta niiden valintaan kannattaa silti käyttää hetki aikaa. Oikea yhdistelmä isoja tötteröitä, matalia merkkikartioita ja pujottelukeppejä kattaa suurimman osan harjoitteista aina juniorien pienpeleistä aikuisten fysiikkaharjoitteluun asti.
Kun perusvälineistö on kunnossa, kannattaa katsoa myös muu juniorin treenikassin sisältö, jotta harjoitusreppu pysyy järjestyksessä kaudesta toiseen. Kartioita ja merkkikartioita sekä muuta kartiovalikoimaa kannattaa hankkia riittävästi kerralla, sillä ne ovat väline, joka kuluu käytössä ja katoaa harjoituskentälle useammin kuin moni muu varuste.
